Nykymaailma ja erityisesti länsimaalainen talous perustuu osin kapitalistiselle elämäntavalle ja sille, että kulutamme runsaasti hyödykkeitä. Erityisesti ihmisten määrän jatkuvasti lisääntyessä, … Read More ”Kulutuksen vähentäminen on ekoteko”
katariina
Kestäviä valintoja arkeen ja juhlaan
Ihmisen vaikutus maapallon tilaan on todella merkittävä ja halusimme tai emme, vaikutamme jokapäiväisillä valinnoillamme merkittävästi siihen, millaisen jäljen jätämme itsestämme … Read More ”Kestäviä valintoja arkeen ja juhlaan”
Vastuullinen sijoittaminen
Oletko jo törmännyt käsitteeseen vastuullinen sijoittaminen? Vastuullisen eli kestävän kehityksen mukaisen sijoittamisen juuret yltävät niinkin kauas kuin 1970-luvulle, jolloin monet … Read More ”Vastuullinen sijoittaminen”
Ympäristömyrkyt ja muovi
Ympäristömyrkkyjä on lähes kaikkialla maapallolla mutta suurin osa niistä ei ole ihmiselle haitallisia, koska niihin ei juurikaan tule kontaktia. Ympä
Suot ja metsät
Suot ja metsät
Suomi kuuluu kasvillisuusvyöhykkeeltään taigaan eli pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Aivan eteläisimmässä Suomessa esiintyy myös leht
Ympäristön tutkiminen
Ympäristötieteen johdannaisia tieteitä on paljon, kuten ekologia, maantiede, meteorologia, klimatologia, biologia, fysiikka, kemia, maataloustieteet.
Pelastetaan ympäristö yhdessä: Ekologisempi arki – helppoja ekotekoja arkeen
Meillä on vain yksi planeetta, jonka suojelussa emme ponnistuksista huolimatta ole tehneet kovinkaan hyvää työtä. Kun tämä maailma on tuhottu, … Read More ”Pelastetaan ympäristö yhdessä: Ekologisempi arki – helppoja ekotekoja arkeen”
Metsien katoaminen
Metsät toimivat elinympäristöinä lukemattomalle määrälle lajeja. Esimerkiksi Amazonin alueen sademetsää on pidetty yhtenä maailman monimuotoisuuskesku
Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos on varmasti yksi globaaleimmista nykyajan ympäristöongelmista. Ihmisen roolista ilmastonmuutoksen aiheuttajana on keskusteltu pitkään,
Itämeri
Itämeri on murtovesiallas, joka on melko poikkeuksellinen olosuhteiltaan maailman muihin meriin verrattuna. Sen lajisto on melko suppea, ja siellä esi