BIologisella tai ekologisella ympäristöllä voidaan ymmärtää tietyn kokoinen elinalue, jossa useat eliöt elävät vuorovaikutuksessa sekä bioottisten, että abioottisten tekijöiden kanssa. Bioottisella tekijällä viitataan elävään olioon, kuten toiseen eläimeen, kasviin tai bakteeriin. Abioottiset tekijät ovat elottomia tekijöitä, mutta vaikuttavat kuitenkin elinympäristöön. Tällaisia ovat muun muassa valo ja lämpö.
Bioottiset tekijät ovat usein jatkuvassa muutoksessa. Abioottisia tekijöitä voidaan jaotella vielä muuttuviin ja muuttumattomiin. Muuttuva tekijä on esimerkiksi lämpö ja sademäärä, joka vaihtelee vuosittain. Valo ja sen määrä taas on melko sama vuodesta toiseen, joten valoa voidaan sanoa muuttumattomaksi abioottiseksi tekijäksi.
Eliön määritelmät ja määritelmän erikoisuudet
Biologisessa ympäristössä eliöt voidaan määritellä eläviksi olioiksi, mutta tätä varten tarvitaan tietyt kriteerit elämälle. Elämän merkkeinä on yleisesti pidetty eliön itsenäistä aineenvaihduntaa, ärtyvyyttä eli kykyä reagoida ärsykkeisiin, kuten siirtyminen kohti valoa tai pois huonoista olosuhteita. Lisäksi eliöllä on oltava lisääntymiskyky ja kasvukyky eli se syntyy, kasvaa ja kuolee.
Luokittelussa on muutamia ongelmia esimerkiksi virukset, joilla ei varsinaisesti ole omaa aineenvaihduntaa. Ne tarvitsevat aina elävän solun, jonne tunkeutua. Vasta sen jälkeen virukset kykenevät lisääntymään. Niitä ei näin ollen varsinaisesti voi pitää elävinä eliöinä. Toinen mielenkiintoinen kysymys on bakteerien lepoasteet, jotka ovat tilassa jossa niiden aineenvaihdunta on minimissään, mutt
a ne ovat kuitenkin kykeneviä itsenäiseen aineenvaihduntaan olosuhteiden ollessa suotuisia.
Heterotrofit ja autotrofit
Eliöt ympäristössä voidaan jakaa autotrofeihin ja heterotrofeihin. Näistä autotorfit ovat eliöitä, jotka kykenevät itse tuottamaan ravintonsa, kuten kasvit. Ne tekevät näin hyödyntämällä auringonvaloa fotosynteesireaktiossa. Fotosynteesissä kasvi tekee vedestä ja hiilidioksidista glukoosia ja happea. Reaktio on monimutkainen ja usean entsyymin säätelemä, mutta sen tarkoituksena on tuottaa kasville glukoosia eli sokeria, jota se tarvitsee kasvuunsa.
Autotrofiasta huolimatta, kasvikaan ei tule toimeen itsenäisesti. Se tarvitsee auringonvaloa, ravinteita maaperästä ja vettä. Glukoosin se kuitenkin pystyy tuottamaan itsenäisesti. Fotosynteesin sivutuotteena syntyvä happi taas on elinehtona monelle heterotrofille, mutta ei kuitenkaan kaikille.
Heterotrofit eivät kykene itse tuottamaan glukoosia. Ne hengittävät happea ja tuottavat aineenvaihdunnassaan hiilidioksidia ja vettä, jota taas autotrofit voivat käyttää fotosynteesiinsä. Heterotorift joutuvat hankkimaan glukoosinsa syömällä ravintoa ja muuttamalla sen glukoosiksi soluissaan. Glukoosi eli sokeri on usein muussa muodossa, mutta se hajotetaan aineenvaihdunnassa yksinkertaisempaan muotoon hapen läsnä ollessa, ja sivutuotteena syntyvät vesi ja hiilidioksidi.
Heterotrofit ja autotrofit ovat vain yksi tapa luokitella eliöitä elinympäristössään. Tämä luokittelu auttaa ihmistä ymmärtämään luonnossa esiintyviä vuorovaikutussuhteita ja niiden toimintaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että luokittelu on ihmisen kehittämä ihmistä varten, luonto itse ei