Ympäristötieteen johdannaisia tieteitä on paljon, kuten ekologia, maantiede, meteorologia, klimatologia, biologia, fysiikka, kemia, maataloustieteet. Näitä voidaan jakaa vielä alaluokkiin sen mukaan, mihin niiden tutkimus painottuu. Esimerkiksi kemiassa voidaan tutkia ympäristömyrkkyjen koostumuksia tai biologiassa mikrotason asioista valtameren laajuisiin elinympäristöihin.
Myös monet muut tieteenalat kuten lääketiede, hyötyvät ympäristötieteen tutkimuksen tuloksista omalla alallaan, kun niiden vaikutukset ymmärretään kokonaisvaltaisesti. Ympäristötieteen avulla voidaan esimerkiksi löytää uusia lääkekasveja tai sairauksien hoidossa toimivia mikrobeja.
Tärkeitä tutkimuksen kohteita
Tällä hetkellä ympäristöstä löytyy runsaasti tutkittavaa. Maailmanlaajuisesti lähivuosikymmenien painoalue tulee todennäköisesti kohdistumaan ilmaston muutokseen, sen etenemiseen ja sen vaikutuksiin eri puolilla maapalloa. Tässä riittää runsaasti tutkittavaa sekä globaalisti, että aivan mikrotasolla.
Toinen globaali tutkimuksen kohde on ollut merien saastuminen, erityisesti mikromuovin ja orgaanisten myrkkyjen päätyminen meriin. Molemmat ongelmat vaativat runsaasti poikkitieteellistä tutkimusta ja useiden eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä.
Pienemmällä tasolla voidaan tutkia esimerkiksi ilmaston muutoksen myötä saapuneiden tulokaslajien vaikutusta alkuperäiseen luontoon tai lämpenemisen vaikutusta maatalouteen. Myös paikallisesti on vesistöihin kohdistuva ravinnekuorma tai maaperän saastuminen on tärkeä tutkimuksen kohde.
Erityisesti tietyillä alueilla myös jatkuvasti kasvava väestö ja sen vaikutukset, sekä väestönkasvun ehkäisy on sekä globaali, että paikallinen tutkimuksen kohde. Väestönkasvua on pidetty yhtenä suurimpana uhkana maapallon kestävän kehityksen kannalta.