Ihmisen vaikutus maapallon tilaan on todella merkittävä ja halusimme tai emme, vaikutamme jokapäiväisillä valinnoillamme merkittävästi siihen, millaisen jäljen jätämme itsestämme sekä nykyisille, että tuleville sukupolville. Ihminen on tällä hetkellä levittäytynyt lähes koko maapallon laajuudelle ja vaikutuksemme näkyvät sielläkin, missä ihmiset eivät ole läsnä. Tästä kertovat muun muassa meriin kertyvät valtavat muovimäärät, jäätiköiden sulaminen ja lajien massasukupuutot.
Miten pienentää omaa vaikutustaan ympäristöön?
Nykyinen elämäntyylimme tukee erityisesti länsimaissa kulutusta ja kertakäyttöä, joka on pitkällä tähtäimellä ympäristölle kestämätön valinta. Kun tähän lisätään vielä halvat materiaalit, jotka eivät välttämättä ole erityisen kestäviä, johtaa tämä kertakäytön lisääntymiseen entisestään. Siksi on tärkeää, että panostetaan kestäviin materiaaleihin oli kyseessä sitten naamiaisasut tai juhla-astiat.
Kierrättäminen kannattaa
Erityisesti juhlia järjestäessä tekee mieli sisustaa ja hankkia runsaasti uutta rekvisiitaa kohottamaan tunnelmaa. Kertakäyttöastioiden käyttö tuntuu varmasti houkuttelvalta vaihtoehdolta, koska niiden avulla välttää tiskiä ja asiat ovat helposti siivottavissa. Kannattaa kuitenkin pohtia hetki olisiko edes osa astioista korvattavissa tavallisilla, uudelleen käytettävillä astioilla. Erityisesti muovi on jatkuvasti kasvava ongelma ja esimerkiksi EU valmistelee kieltoa, jonka mukaan muoviset pillit jäävät piakkoin historiaan. Asiaa voi itsekin edistää suosimalla esimerkiksi paperista tehtyjä pillejä, jotka eivät tuota muovijätettä tai yksinkertaisesti tarjoilemalla juomat ilman pillejä.
Vegaaniruoka on ympäristöystävällisempi vaihtoehto
Ruoantuotanto on yksi suurimmista kasvihuonekaasupäästöjen tuottajista ja erityisesti lihantuotanto on todella suuri ympäristöhaitta. Täysin vegaaniksi ei välttämättä tarvitse muuttua säästääkseen ympäristöä, mutta esimerikiksi tarjoilemalla juhlissa vegaanista ruokaa, voi pienentää ruoan hiilijalanjälkeä pienissä määrin.
Arjessa voi pitää vaikka yhden vegaanisen päivän viikossa, jos täysi vegaanius ei innosta. Lisäksi kannattaa yleisesti kiinnittää huomiota siihen, minkälainen ruoan kuljetusketju on ollut. Joskus lähelläkin tuotettu ruoka saattaa olla kiertänyt maailman ympäri ennen kuin se päätyy kauppaan, mikä luonnollisesti lisää kuljetuksesta tulevia päästöjä ja sitä kautta hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjäljen keventäminen ei aina vaadi täydellistä muutosta, vaan pienilläkin valinnoilla on merkitystä pääsääntöisesti olisi ilmaston kannalta hyvä tähdätä ainakin lihankulutuksen vähentämiseen.
Hyviin materiaaleihin satsaaminen vähentää kulutuksen tarvetta
Moni sortuu esimerkiksi vaateostoksia tehdessään helposti ostamaan hieman halvempia vaatteita materiaalien kustannuksella. Halvempi ei aina automaattisesti tarkoita huonompaa, mutta toisinaan materiaalikuluissa säästely näkyy vaatteen hinnan lisäksi myös vaatteen käyttöiässä. Yksien farkkujen tuottaminen kuluttaa runsaasti muitakin luonnonvaroja pelkän kankaan lisäksi. Itse kankaiden tuottaminen vie jo runsaasti vettä ja muita materiaaleja, ja siksi ei olekaan ympäristön kannalta täysin yhdentekevää, ostaako kahdet halvemmat vai yhdet kestävämmät housut. Lisäksi halvoissa materiaaleissa on usein ongelmana se, että kankaita ei voida ottaa uusiokäyttöön enää sen jälkeen, kun vaate on tullut käyttöikänsä päähän.
Yksittäisen ihmisen teoilla on väliä
Pienet teot voivat tuntua alkuun melko merkittyksettömältä, mutta juuri ruohonjuuritason asiat ovat niitä, jotka ovat hyvinkin merkityksellisiä taistelussa erinäisiä ympäristöongelmia vastaan. Jos kymmenekin ihmistä jättää auton kotiin ja kulkee samaan paikkaan esimerkiksi yhteiskuljetuksella tai kävellen, pienenee hiilijalanjälki jo merkittävästi. Samoin kuin minuutti vähemmän suihkua päivässä säästää vettä jo monta litraa viikossa – puhumattakaan siitä, jos näin tekee useampi ihminen. Muutokset lähtevät liikkeelle yksittäisten ihmisten teoista!